Marjamatkoista tulonlähde valtiolle

Suomen vankilat pullistelevat ja valtiontalous on aina alijäämäinen. Valtion kannattaa ottaa käyttöön rangaistustapa, josta ei aiheudu valtiolle kuluja vaan päinvastoin rangaistuksien määrän lisääntyessä valtion tulotkin kasvavat. Ehdotan, että talousrikollisille, myymälävarkaille, rattijuopoille sekä yhteistä omaisuutta tuhonneille nuorille määrätään rangaistukseksi yhdyskuntapalvelua marjamatkojen muodossa. Rikoksesta riippuen henkilö saa rangaistukseksi tietyn määrän vuosittaisia 6-10 viikon marjanpoimintamatkoja Pohjois- tai Itä-Suomeen. Näiden matkojen aikana (esim. kolmessa vuodessa) rikollisen pitää poimia tietty etukäteen määritelty kilomäärä marjoja, joista saatu ansio tuloutuu valtiolle. Huono marjavuosi siirtää rangaistuksen suorittamista. Marjamatkat on yksinkertaisinta toteuttaa siten, että valtio ostaa yksityisiltä palveluntuottajilta marjastuspaketteja, joihin kuuluu junamatka, majoitus ja kuljetukset ja opastukset perillä. Kukin marjastaja poimii ensimmäiset viikot kattaakseen matka- ja majoituskulunsa. Seuraavien viikkojen marjakiloilla hän suorittaa rangaistustaan. Alaikäiset marjanpoimijat saisivat kukin hyvämaineisen paikallisen poimijan seurakseen. Kyseinen marjanpoimija saisi tietyn kilomäärän nuoren poimimista marjoista palkkioksi valvontatehtävästään. Joidenkin marjamatkalaisten kohdalla on tietysti se riski, että he istuvat kuusi viikkoa mättäällä eivätkä poimi marjan marjaa, jolloin matkat ja majoitus jäävät valtion maksettaviksi. Riski lienee kuitenkin aika pieni. Ensinnäkin istuminen paikallaan suolla tai metsässä hyttysten tai mäkäräisten syötävänä kuuden viikon ajan kymmenen tuntia päivässä on luultavasti pahempi rangaistus kuin liikkuminen marjoja poimien. Toiseksi motivaatiota lisää tieto siitä, että marjamatkat jatkuvat kyseisen henkilön kohdalla vuodesta toiseen, kunnes vaadittu kilomäärä on poimittu.

Maahanmuuttaja oppii kieltä muuallakin kuin koulunpenkillä

Kun suomalaiset menivät aikoinaan Amerikkaan, eivät he olettaneet saavansa valtion ylläpitoa ja ilmaisia kielikursseja. Suomen olisi syytä ottaa käyttöön järjestelmä, jonka avulla voidaan tutkia maanhantulijoiden kiinnostus työntekoon ja kielitaidon hankkimiseen. Työttömille maahanmuuttajille ei tulisi myöntää toimeentulotukea, työttömyyskorvausta tai mitään muutakaan vastikkeetonta tukea ensimmäisen viiden maassaolovuoden aikana. Kunta työllistäisi maahanmuuttajat toimeentulotuella/työttömyyskorvauksella tehtäviin, joihin kunnalla ei tavallisesti ole varaa palkata ketään ja joissa maahanmuuttajat oppisivat kieltä ja tutustuisivat suomalaisiin sekä suomalaiseen kulttuuriin. Sama viiden vuoden karenssiaika sopii suomalaisille nuorille, jotka eivät ole valmistumisensa jälkeen onnistuneet työllistymään. Maahanmuuttajien ja suomalaisten nuorten avulla kaikki vanhainkotien vanhukset pääsisivät halutessaan kaksi kertaa päivässä ulkoilemaan. Päiväkodeissa olisi sylejä ja satujen lukijoita. Koululaisten iltapäiväkerhoissa ja vanhainkodeissa maahanmuuttajat pelaisivat lasten tai vanhusten kanssa erilaisia kielitaitoa kehittäviä pelejä. Jokainen vanhainkoti saisi oman kuoron, joka laulaisi ja laulattaisi vanhainkodissa - sekä vierailisi sairaaloissa ja muissa laitoksissa laulamassa. Kukin maahanmuuttaja oppisi satoja suomalaisia lauluja, tutustuisi tätä kautta suomalaiseen sielunelämään ja hänen sanavarastonsa kasvaisi useilla sadoilla suomen kielen sanoilla.

Terveyskeskuksiin myös yksityisvastaanottoja

Nyt kuntien kannattaisi valmistautua noususuhdanteeseen, jolloin terveyskeskuslääkärien palkkaaminen yleensä vaikeutuu. Monissa terveyskeskuksissa valot sammuvat jo klo 16. Olisi ekologisempaa vuokrata vastaanottotilat terveyskeskuksen omille lääkäreille yksityisvastaanottoja varten kuin pitää niitä tyhjillään klo 16-21. Kokopäivävirkojen lisäksi kunta voisi tarjota esimerkiksi puolikkaita tai 2/3 virkoja, jolloin lääkäri tai hammaslääkäri voisi halutessaan pitää yksityisvastaanottoa kunnan terveyskeskuksessa. Lääkäri näkisi monipuolisemman joukon potilaita. Toisaalta samakin potilas voisi tulla sekä lääkärin "kunnalliselle vastaanotolle"  että myöhemmin saman lääkärin yksityisvastaanotolle. Lääkäripariskunta, jolla on pieniä lapsia, voisi muuttaa mielelllään pienelle paikkakunnalle, jossa he saisivat tällä tavalla kätevästi sekä viran että mahdollisuuden pitää yksityisvastaanottoa. Malli tarjoaisi tarpeellista joustoa lapsiperheen arkeen.

Nuoret polkemaan ja hiihtämään rahaa maalaiskunnan rahakirstuun

Sekä kaupungeissa että maalla asuvien lasten ja nuorten hyötyliikunta on vähentynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Maalaiskunnissa lasten ja nuorten terveys on suuremmassa vaarassa kuin kaupungissa, koska monet lapset eivät kulje edes koulumatkaa jalkaisin tai polkupyörällä, koska kunta on velvollinen järjestämään lapsille koulukyydin. Koulukyydin järjestäminen maksaa. Entäpä, jos kunta saisi valita, maksaako se kyydin järjestämisestä taksiyrittäjälle vai lapselle? Lapsi tai nuori voisi valita, että maaliskuussa hän hiihtää 7 km matkan kouluun ja takaisin ja toukokuussa hän pyöräilee kyseisen matkan - ja saa kunnalta pienen korvauksen järjestäessään oman lakisääteisen koulukyytinsä. Tällä tavalla lapsen terveys kohenee, lapsiperheen elintaso kohenee ja kunnan talous kohenee.

Toisiko taantuma järkeä kunnallisten kiinteistöjen käyttöön?

Voitteko kuvitella leipomoa, jolla on eri tehdasrakennus voipullien ja korvapuustien tekemistä varten? Aamupäivällä tehdään tehtaassa A voipullia ja iltapäivisin siellä on hiljaista. Aamupäivisin taas tehdas B on hiljainen ja vasta iltapäivällä se herää eloon, kun siellä aloitetaan korvapuustien leivonta. Yritykset - ainakaan kannattavat yritykset - eivät toimi näin hölmösti. Kunnat sen sijaan toimivat. Monissa vanhusten toimintakeskuksissa toiminta painottuu aamupäivään ja alkuiltapäivään. Iltaisin talo on pimeä. Nuorisotaloja sen sijaan ei tarvita lainkaan silloin, kun nuoret ovat koulussa. Niitä tarvitaan loppuiltapäivästä ja iltaisin. Miksi ihmeessä kunnat rakentavat erikseen nuorisotalot, vanhusten ja omaishoitajien toimintakeskukset, päiväkodit jne. Järkevällä tilasuunnittelulla, erilaisia siirrettäviä ja lukittavia seiniä ja kaappirakennelmia käyttäen samat neliöt voivat olla hyötykäytössä aamuseitsemästä iltakymmeneen. Parhaimmillaan tilojen yhteiskäyttö tarjoaa mahdollisuuden myös eri sukupolvien väliselle kohtaamiselle. Entäpä jos lapset/nuoret ja vanhukset leipovat yhdessä ja kahvittelevat klo 17 samassa toimintakeskuksen kahviossa - tai nuoret ja vanhat käyttävät iltapäivällä samaa kuntosalia? Tilojen hyötykäyttö on kunnalle edullinen vaihtoehto, mutta samalla se on myös ekologinen tapa toimia.

Putkiremonttilomista euroja muuttotappiokunnille

Työssäni olen kohdannut lukuisia helsinkiläisiä eläkeläisiä, joita ahdistaa tuleva putkiremontti. Eläke on pieni eikä vanhus tiedä, mistä löytäisi asunnon 3-4 kk remontin ajaksi. Muuttotappiokunnilla on kokonaisia vuokra-asuintaloja lähes tyhjillään. Rahaa kuluu lämmitykseen ja pakollisiin korjauksiin, vaikka kunta ei saa asunnoista tuloa. Tällainen kunta voisi järjestää täyden palvelun putkiremonttilomia. Kunnan vuokra-asunto on kannattavaa vuokrata näille lomalaisille vaikka pelkkien lämmityskulujen hinnalla. Samalla paikallinen ruokakauppa, apteekki ja parturi saavat asiakkaan. Kukin asukas tuo halutessaan mukanaan television, muu kalustus saadaan luultavasti keräilemällä ylijäämätavarat kuntalaisten asunnoista. Jos seurakunta, Marttakerho ja vastaavat toimijat ovat valmiita ottamaan tulokkaat lämpimästi vastaan, joku 25 neliön helsinkiläisyksiön asukas saattaa päätyä vaihtamaan asuntonsa pysyvästi kunnan 40 neliön kaksioon - kun vielä vuokrakin laskee.